Sisäpiirihallinto ja johdon osakeomistukset

Sisäpiirihallinto ja johdon osakeomistukset

English Suomi

Sisäpiirihallinto

Sisäpiirihallinnossaan yhtiö noudattaa Markkinoiden väärinkäytösasetusta, Nasdaq Helsinki Oy:n sisäpiiriohjetta sekä sitä täydentäviä yhtiön omia, hallituksen hyväksymiä sisäpiiriohjeita. Luetteloa johtotehtävissä olevista henkilöistä (ilmoitusvelvolliset) ja heidän lähipiiristään ja hankekohtaisia sisäpiirirekistereitä ylläpidetään Euroclear Finland Oy:n SIRE-järjestelmässä. Yhtiö pitää rekisteriä taloudellista informaatiota saavista henkilöistä, jotka osallistuvat yhtiön tilinpäätösten ja osavuosikatsausten valmisteluun.

Kaupankäynti on kiellettyä aina, kun henkilöllä on hallussaan yhtiötä tai sen arvopaperia koskevaa sisäpiirintietoa. Lisäksi kaupankäynti on yhtiön johtotehtävissä toimivien ja yhtiön tilinpäätösten ja osavuosikatsausten valmisteluun osallistuvien osalta kiellettyä alla tarkemmin kuvatun ”suljetun ikkunan” aikana riippumatta siitä, onko henkilöllä tuolloin hallussaan sisäpiirintietoa.

Edellä mainitut eivät saa tehdä liiketoimia listayhtiön arvopapereilla tai niihin liittyvillä rahoitusvälineillä 30 päivän pituisen suljetun ajanjakson aikana ennen listayhtiön taloudellisen raportin julkistamista (suljettu ajanjakso).

Johtotehtävissä toimivat henkilöt

Johtotehtävissä toimiviksi henkilöiksi on yhtiössä määritelty (ilmoitusvelvolliset):

  • Yhtiön hallituksen jäsenet ja mahdolliset varajäsenet
  • Yhtiön toimitusjohtaja, toimitusjohtajan varamies ja talousjohtaja

Listayhtiön johtotehtävissä toimivien henkilöiden ja heidän lähipiirinsä on ilmoitettava kaikki liiketoimensa listayhtiölle ja Finanssivalvonnalle. Ilmoitusvelvollisuus koskee kaikkia heidän omaan lukuunsa tehtyjä kyseisen listayhtiön osakkeisiin tai vieraan pääoman ehtoisiin rahoitusvälineisiin tai niihin liittyviin johdannaisiin tai muihin rahoitusvälineisiin liittyviä liiketoimia. Ilmoitusvelvollisuus koskee millä tahansa markkinapaikalla tai markkinapaikkojen ulkopuolella tehtyjä liiketoimia.

Tiedot johtotehtävissä olevien henkilöiden ja heidän lähipiirinsä sisäpiiriläisten tekemistä liiketoimista ovat nähtävillä yhtiön internetsivuilla.

Tiedot johtotehtävissä toimivien ja lähipiirin omistuksista ovat nähtävillä yhtiön internetsivuilla osoitteessa localhost. Tiedot ovat myös nähtävillä Euroclear Finland Oy:n tiloissa, osoitteessa Urho Kekkosen katu 5 C, 00101 Helsinki.

Lisätietoa yhtiön johdon yhteissijoitusjärjestelyistä ja sitoumuksista merkitä yhtiön osakkeita on sivulla toimitusjohtaja ja johtoryhmä.

Pysyvät yrityskohtaiset sisäpiiriläiset

Yhtiöllä ei ole pysyvää yhtiökohtaista rekisteriä.

Hanke- ja tapahtumakohtaiset rekisterit

Hankekohtainen sisäpiirirekisteri perustetaan jokaiselle sisäpiiriprojektille erillisen päätöksen perusteella. Hankekohtaiseen sisäpiirirekisteriin merkitään henkilöt, jotka ovat työ- tai toimisuhteessa yhtiöön sekä sellaiset ulkopuolisen yhtiön edustajat, osakkeenomistajat ja viranomaiset, joilla on projektia koskevaa tietoa ja/tai pääsy hankekohtaiseen sisäpiirintietoon ja/tai henkilöt, joiden tehtävänä on hankkeen toteuttaminen.

Taloudellisen raportin valmisteluun osallistuvat henkilöt

Yhtiö on määritellyt taloudellisten raporttien valmisteluun osallistuvat henkilöt. Yhtiö pitää rekisteriä taloudellista informaatiota saavista henkilöistä, jotka osallistuvat yhtiön tilinpäätösten ja osavuosikatsausten valmisteluun. Rekisteriin on merkitty myös muut henkilöt, joilla on pääsy yhtiön taloudellista asemaa koskevaan tietoon.

Johdon osakeomistukset

Yhtiö on määritellyt markkinoiden väärinkäyttöasetuksen ((EU) No 596/2014) mukaisiksi johtotehtävissä toimiviksi henkilöiksi hallituksen ja yhtiön johtoryhmän jäsenet (mukaan lukien toimitusjohtaja). Johdon osakeomistukset ovat saatavilla alla olevassa taulukossa, joka päivitetään jokaisen kvartaalin alussa yhtiön edellisen kuukauden viimeisen päivän osakasluettelon sekä johtohenkilöiden liiketoimi-ilmoitusten perusteella.

Hallitus

Henkilö Omistus 31.12.2021
Carpén Petri
Forsberg Erik 1 500
Johansson Martin 3 000
Kuusisto Tiina
Lapveteläinen Patrick [1] 10 000
– Lähipiirin omistukset 8 000
Parhiala Minna
Yhteensä 22 500

[1] hallituksen puheenjohtaja

Toimitusjohtaja ja johtoryhmä

Henkilö Omistus 31.12.2021
Göransson Gabriella 1 326
Hane Siri 3 606
Julin Jari 4 620
Karemo Mikko 12 347
Preger Victoria 3 656
Stråhlman Elina [2] 4 007
Werner Karl-Johan 3 656
Ylipekkala Heikki 4 307
Öhlander Eleonor 3 656
Yhteensä 41 181

[2] väliaikainen toimitusjohtaja 1.11. – 31.12.2021, CFO

Johdon liiketoimet

Investor relations pages are avaliable in both, Finnish and English.
Sijoittajasivut ovat saatavilla sekä suomeksi että englanniksi.

Please select language
Valitse kieli

Olet nyt varjossa ""Default shadow"". Poistu