Yhtiökokoukset

Yhtiökokoukset

English Suomi

Enento Group Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään maanantaina 28.3.2022 kello 10.00 alkaen Rantatie Business Parkissa, Neuvottelutila Tutka & Plotterissa (Hermannin rantatie 8, sisäänkäynti: Verkkosaarenkatu 5, 00580 Helsinki).

Yhtiön hallitus on päättänyt poikkeuksellisesta kokousmenettelystä 8.5.2021 voimaan tulleen Covid-19-pandemian leviämisen rajoittamiseksi annetun väliaikaisen lain (375/2021) nojalla. Yhtiön osakkeenomistajien, työntekijöiden ja muiden sidosryhmien terveyden ja turvallisuuden varmistamiseksi varsinainen yhtiökokous järjestetään ilman osakkeenomistajien ja näiden asiamiesten läsnäoloa varsinaisen yhtiökokouksen kokouspaikalla. Osakkeenomistajat voivat osallistua varsinaiseen yhtiökokoukseen ja käyttää varsinaiseen yhtiökokoukseen liittyviä osakkeenomistajan oikeuksiaan äänestämällä ennakkoon (joko henkilökohtaisesti tai asiamiehen välityksellä), esittämällä vastaehdotuksia ennakkoon ja esittämällä kysymyksiä ennakkoon alla kuvatulla tavalla. Myös asiamiesten on äänestettävä ennakkoon kutsussa kuvatulla tavalla. Lisätietoja on kutsun C-osassa ”Ohjeita varsinaiseen yhtiökokoukseen osallistujille”.

Kutsu

Kutsu yhtiökokoukseen
Tietosuojaseloste

Ilmoittautuminen ja äänestäminen

Osakkeenomistajat, joilla on suomalainen arvo-osuustili, voivat ilmoittautua ja äänestää ennakkoon tiettyjen yhtiökokouksen asialistalla olevien asiakohtien osalta 17.2.2022–21.3.2022 klo 16.00 välisenä aikana seuraavilla tavoilla:

1. Sähköinen ilmoittautuminen ja äänestäminen

Ilmoittautuminen yhtiökokoukseen, ennakkoäänestys ja äänestysohjeet

2. Ilmoittautuminen ja äänestäminen sähköpostin tai postin välityksellä

Osakkeenomistaja voi toimittaa ennakkoäänestyslomakkeen tai vastaavat tiedot Euroclear Finland Oy:lle sähköpostitse osoitteeseen yhtiokokous@euroclear.eu tai postitse osoitteeseen Euroclear Finland Oy, Yhtiökokous / Enento Group Oyj, PL 1110, 00101 Helsinki. Käyttäessään ennakkoäänestyspalvelua osakkeenomistaja antaa suostumuksensa sille, että Euroclear Finland tarkastaa tarvittaessa arvo-osuusjärjestelmästä kyseisen osakkeenomistajan arvo-osuustilin numeron ennakkoäänien kirjaamiseksi.

Ilmoittautuminen yhtiökokoukseen, ennakkoäänestys ja äänestysohjeet
Valtakirja asiamiehelle (yhtiökokouskutsu kohta C. 3.)

Kokousmateriaalit

Enento Group Oyj:n vuosikatsaus 2021
Enento Group Oyj:n taloudellinen katsaus 2021
Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2021
Palkitsemisraportti 2021

Hallituksen ehdotukset

Hallituksen ehdotukset varsinaiselle yhtiökokoukselle

Osakkeenomistajien nimitystoimikunnan ehdotukset

Osakkeenomistajien nimitystoimikunnan ehdotukset varsinaiselle yhtiökokoukselle
Ehdotettujen hallituksen jäsenten esittely

Osakkeenomistajien ehdotukset yhtiökokouksen käsiteltäviksi asioiksi

Osakkeenomistajalla on oikeus saada Enento Group Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen 2022 käsiteltäväksi asia, joka osakeyhtiölain mukaan kuuluu yhtiökokouksen käsiteltäväksi. Osakkeenomistajan mahdollinen kirjallinen pyyntö saada vaatimansa asia varsinaisen yhtiökokouksen 2022 käsiteltäväksi, tulee toimittaa yhtiön hallitukselle 31.1.2022 mennessä.

Pyyntö perusteluineen tai päätösehdotuksineen pyydetään toimittamaan osoitteella: Enento Group Oyj, Hallitus, PL 16 (Hermannin rantatie 6), 00581 Helsinki tai sähköpostitse osoitteeseen ir@enento.com

Enento Group Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin maanantaina 29.3.2021 alkaen klo 10.00 Rantatie Business Parkissa, Neuvottelutila Tutka & Plotterissa (Hermannin rantatie 8, sisäänkäynti: Verkkosaarenkatu 5, 00580 Helsinki).

Enento Group Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen ja hallituksen päätökset
Toimitusjohtaja Jukka Ruuskan katsaus
Yhtiökokouksen pöytäkirja

Kutsu

Kutsu yhtiökokoukseen
Tietosuojaseloste

Ilmoittautuminen ja äänestäminen

Osakkeenomistajat, joilla on suomalainen arvo-osuustili, voivat ilmoittautua ja äänestää ennakkoon tiettyjen yhtiökokouksen asialistalla olevien asiakohtien osalta 12.3.2021–22.3.2021 klo 16.00 välisenä aikana seuraavilla tavoilla:

1. Sähköinen ilmoittautuminen ja äänestäminen

Ilmoittautuminen yhtiökokoukseen, ennakkoäänestys ja äänestysohjeet

2. Ilmoittautuminen ja äänestäminen sähköpostin tai postin välityksellä

Osakkeenomistaja voi toimittaa ennakkoäänestyslomakkeen tai vastaavat tiedot Euroclear Finland Oy:lle sähköpostitse osoitteeseen yhtiokokous@euroclear.eu tai postitse osoitteeseen Euroclear Finland Oy, Yhtiökokous / Enento Group Oyj, PL 1110, 00101 Helsinki. Käyttäessään ennakkoäänestyspalvelua osakkeenomistaja antaa suostumuksensa sille, että Euroclear Finland tarkastaa tarvittaessa arvo-osuusjärjestelmästä kyseisen osakkeenomistajan arvo-osuustilin numeron ennakkoäänien kirjaamiseksi.

Ilmoittautuminen yhtiökokoukseen, ennakkoäänestys ja äänestysohjeet
Valtakirja asiamiehelle (yhtiökokouskutsu kohta C. 3.)

Kokousmateriaalit

Enento Group Oyj:n vuosikatsaus 2020
Enento Group Oyj:n taloudellinen katsaus 2020

Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2020
Palkitsemisraportti 2020

Hallituksen ehdotukset

Hallituksen ehdotukset varsinaiselle yhtiökokoukselle

Osakkeenomistajien nimitystoimikunnan ehdotukset

Osakkeenomistajien nimitystoimikunnan ehdotukset varsinaiselle yhtiökokoukselle
Osakkeenomistajien nimitystoimikunnan työjärjestys
Ehdotettujen hallituksen jäsenten esittely

Osakkeenomistajien ehdotukset yhtiökokouksen käsiteltäviksi asioiksi

Osakkeenomistajalla on oikeus saada Enento Group Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen 2021 käsiteltäväksi asia, joka osakeyhtiölain mukaan kuuluu yhtiökokouksen käsiteltäväksi. Osakkeenomistajan mahdollinen kirjallinen pyyntö saada vaatimansa asia varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi, tulee toimittaa yhtiön hallitukselle 31.1.2021 mennessä.

Pyyntö perusteluineen tai päätösehdotuksineen pyydetään toimittamaan osoitteella: Enento Group Oyj, Hallitus, PL 16 (Hermannin rantatie 6), 00581 Helsinki tai sähköpostitse osoitteeseen ir@enento.com

Asiakastieto Group Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin perjantaina 12.6.2020 alkaen klo 10.00 Rantatie Business Parkissa, Neuvottelutila Tutka & Plotterissa (Hermannin rantatie 8, sisäänkäynti: Verkkosaarenkatu 5, 00580 Helsinki).

Asiakastieto Group Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen ja hallituksen päätökset
Toimitusjohtaja Jukka Ruuskan katsaus
Yhtiökokouksen 2020 pöytäkirja

Kutsu

Kutsu yhtiökokoukseen
Tietosuojaseloste

Ilmoittautuminen ja äänestäminen

Osakkeenomistajat, joilla on suomalainen arvo-osuustili, voivat ilmoittautua ja äänestää ennakkoon tiettyjen yhtiökokouksen asialistalla olevien asiakohtien osalta 25.5.2020–4.6.2020 klo 16.00 välisenä aikana seuraavilla tavoilla:

1. Sähköinen ilmoittautuminen ja äänestäminen

Ilmoittautuminen yhtiökokoukseen, ennakkoäänestys ja äänestysohjeet

2. Ilmoittautuminen ja äänestäminen sähköpostin tai postin välityksellä

Osakkeenomistaja voi toimittaa ennakkoäänestyslomakkeen tai vastaavat tiedot Euroclear Finland Oy:lle sähköpostitse osoitteeseen yhtiokokous@euroclear.eu tai postitse osoitteeseen Euroclear Finland Oy, Yhtiökokous / Asiakastieto Group Oyj, PL 1110, 00101 Helsinki. Käyttäessään ennakkoäänestyspalvelua osakkeenomistaja antaa suostumuksensa sille, että Euroclear Finland tarkastaa tarvittaessa arvo-osuusjärjestelmästä kyseisen osakkeenomistajan arvo-osuustilin numeron ennakkoäänien kirjaamiseksi.

Ilmoittautuminen yhtiökokoukseen, ennakkoäänestyslomake ja äänestysohjeet.
Osakkeenomistajien kysymykset, yhtiön johdon vastaukset niihin sekä mahdolliset muut kuin äänestykseen otetut vastaehdotukset

Kokousmateriaalit

Asiakastieto Group Oyj:n vuosikertomus 2019, sisältäen tilinpäätökseen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen
Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2019
Palkka- ja palkkioselvitys 2019
Palkitsemispolitiikka 2020

Hallituksen ehdotukset

Hallituksen ehdotukset varsinaiselle yhtiökokoukselle

Osakkeenomistajien nimitystoimikunnan ehdotukset

Osakkeenomistajien nimitystoimikunnan ehdotukset varsinaiselle yhtiökokoukselle
Ehdotettujen hallituksen jäsenten esittely

Osakkeenomistajien ehdotukset yhtiökokouksen käsiteltäviksi asioiksi

Osakkeenomistajalla on oikeus saada varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi asia, joka osakeyhtiölain mukaan kuuluu yhtiökokouksen käsiteltäväksi. Osakkeenomistajan mahdollinen kirjallinen pyyntö saada vaatimansa asia Asiakastieto Group Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen 2020 käsiteltäväksi tulee toimittaa yhtiön hallitukselle 31.1.2020 mennessä.

Pyyntö perusteluineen tai päätösehdotuksineen pyydetään toimittamaan osoitteella: Asiakastieto Group Oyj, Hallitus, PL 16 (Työpajankatu 10 A), 00581 Helsinki tai sähköpostitse osoitteeseen ir@enento.com

Asiakastieto Group Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin torstaina 28. maaliskuuta 2019 alkaen klo 10.00 Finlandia-talon Terassisalissa osoitteessa Mannerheimintie 13, 00100 Helsinki.

Asiakastieto Group Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen ja hallituksen päätökset
Toimitusjohtaja Jukka Ruuskan katsaus
Yhtiökokouksen 2019 pöytäkirja

Kutsu ja ilmoittautuminen

Kutsu yhtiökokoukseen

Osakkeenomistajan, joka haluaa osallistua yhtiökokoukseen, tulee ilmoittautua viimeistään maanantaina 25. maaliskuuta 2019 klo 16.00.

Ilmoittautuminen yhtiökokoukseen

Ilmoittautumisen voi tehdä myös sähköpostitse ir@enento.com tai postitse Asiakastieto Group Oyj, Legal Councel Juuso Jokela, PL 16, 00581 Helsinki.

Tietosuojaseloste

Kokousmateriaalit

Asiakastieto Group Oyj:n vuosikertomus 2018, sisältäen tilinpäätökseen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen
Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2018
Palkka- ja palkkioselvitys 2018

Hallituksen ehdotukset

Hallituksen ehdotukset varsinaiselle yhtiökokoukselle

Osakkeenomistajien nimitystoimikunnan ehdotukset

Osakkeenomistajien nimitystoimikunnan ehdotukset varsinaiselle yhtiökokoukselle
Ehdotettujen hallituksen jäsenten esittely

Osakkeenomistajien ehdotukset yhtiökokouksen käsiteltäviksi asioiksi

Osakkeenomistajalla on oikeus saada varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi asia, joka osakeyhtiölain mukaan kuuluu yhtiökokouksen käsiteltäväksi. Osakkeenomistajan mahdollinen kirjallinen pyyntö saada vaatimansa asia Asiakastieto Group Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen 2019 käsiteltäväksi tulee toimittaa yhtiön hallitukselle 1.2.2019 mennessä.

Pyyntö perusteluineen tai päätösehdotuksineen pyydetään toimittamaan osoitteella: Asiakastieto Group Oyj, Hallitus, PL 16 (Työpajankatu 10 A), 00580 Helsinki tai sähköpostitse osoitteeseen ir@enento.com

Asiakastieto Group Oyj:n ylimääräinen yhtiökokous pidettiin perjantaina 25. toukokuuta 2018 klo 13.00 Rantatie Business Parkissa, Neuvottelutila Tutka & Plotterissa (Hermannin rantatie 8, 00580 Helsinki).

Asiakastieto Group Oyj:n ylimääräisen yhtiökokouksen päätökset
Toimitusjohtaja Jukka Ruuskan katsaus
Ylimääräisen yhtiökokouksen pöytäkirja

Kutsu ja ilmoittautuminen

Kutsu yhtiökokoukseen

Osakkeenomistajan, joka haluaa osallistua yhtiökokoukseen, tulee ilmoittautua viimeistään tiistaina 22. toukokuuta 2018 kello 16.00.

Ilmoittautuminen yhtiökokoukseen

Ilmoittautumisen voi tehdä myös sähköpostitse ir@enento.com tai postitse Asiakastieto Group Oyj, lakiasiainpäällikkö Juuso Jokela, PL 16, 00581 Helsinki.

Tietosuojaseloste

Hallituksen ehdotukset

Hallituksen ehdotukset ylimääräiselle yhtiökokoukselle
Ehdotettu osakkeenomistajien nimitystoimikunnan työjärjestys

Kokousmateriaalit

Vuosikertomus 2017
Varsinaisen yhtiökokouksen 2018 pöytäkirja
Osavuosikatsaus Q1 / 2018
Hallituksen selostus osavuosikatsauksen Q1 / 2018 laatimisen jälkeisistä yhtiön asemaan olennaisesti vaikuttavista tapahtumista
Ehdotettujen uusien hallituksen jäsenten esittelyt

Asiakastieto Group Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin torstaina 22. maaliskuuta 2018 klo 10.00 Musiikkitalon Terassilämpiössä osoitteessa Mannerheimintie 13 A, Helsinki.

Asiakastieto Group Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen ja hallituksen päätökset
Toimitusjohtaja Jukka Ruuskan katsaus
Yhtiökokouksen 2018 pöytäkirja

Kutsu ja ilmoittautuminen

Kutsu yhtiökokoukseen

Osakkeenomistajan, joka haluaa osallistua yhtiökokoukseen, tulee ilmoittautua viimeistään maanantaina 19. maaliskuuta 2018 kello 16.00.

Ilmoittautuminen yhtiökokoukseen

Ilmoittautumisen voi tehdä myös sähköpostitse ir@enento.com tai postitse Asiakastieto Group Oyj, lakiasiainpäällikkö Juuso Jokela, PL 16, 00581 Helsinki.

Tietosuojaseloste

Kokousmateriaalit

Asiakastieto Group Oyj:n vuosikertomus 2017, sisältäen tilinpäätökseen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen
Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2017
Palkka- ja palkkioselvitys 2017

Hallituksen ehdotukset

Hallituksen ehdotukset varsinaiselle yhtiökokoukselle

Osakkeenomistajien nimitystoimikunnan ehdotukset

Osakkeenomistajien nimitystoimikunnan ehdotukset varsinaiselle yhtiökokoukselle
Ehdotettujen hallituksen jäsenten esittely

Osakkeenomistajien ehdotukset yhtiökokouksen käsiteltäviksi asioiksi

Osakkeenomistajalla on oikeus saada varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi asia, joka osakeyhtiölain mukaan kuuluu yhtiökokouksen käsiteltäväksi. Osakkeenomistajan mahdollinen kirjallinen pyyntö saada vaatimansa asia Asiakastieto Group Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen 2018 käsiteltäväksi tulee toimittaa yhtiön hallitukselle 2.2.2018 mennessä. 

Pyyntö perusteluineen tai päätösehdotuksineen pyydetään toimittamaan osoitteella: Asiakastieto Group Oyj, Hallitus, PL 16 (Työpajankatu 10 A), 00580 Helsinki tai sähköpostitse osoitteeseen ir@enento.com

Investor relations pages are avaliable in both, Finnish and English.
Sijoittajasivut ovat saatavilla sekä suomeksi että englanniksi.

Please select language
Valitse kieli

Olet nyt varjossa ""Default shadow"". Poistu